lauantai 29. joulukuuta 2012

London here we come!

 


Uuden vuoden lähden vastaanottamaan Lontooseen! Olemme ystävieni kanssa suunnitelleet jo pari vuotta matkaa Lontooseen, mutta aikataulut eivät ole menneet yksiin. Kesällä viimein päätimme, että lähdemme Lontooseen uudeksi vuodeksi ja ostimme lennot heti. Matkaa on siis saanut odotella jo muutaman kuukauden ja nyt vihdoin lähtö on edessä. Ihanaa!

Ensimmäinen kerta Lontoossa lisää jännitystä. Odotukset reissusta on korkealla, koska kaikki ystäväni ketkä ovat Lontoossa käyneet ovat pelkästään kehuneet kyseistä kaupunkia. Meidän matkaan sisältyy ainakin paljon nähtävyyksiä, museoita, musikaaleja, shoppailua, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Hyvä vuosi on mukava lopettaa hienoon reissuun!
            

                                                Hyvää uutta vuotta!


<3 Liibalaaba

perjantai 28. joulukuuta 2012

Christmas

Pakko sanoa, että mä kyllä rakastan joulua. Hyvää ruokaa, paljon herkkuja, lahjoja ja rakkaita ihmisiä. Joulu menee aina ihan liian nopeasti, niin tänäkin vuonna. 
 
 
Tänä vuonna meidän joulukuusi koristeltiin Pentikin lasisydämillä.
 
Joulukattaus
 
Jouluna pelataan paljon lautapelejä. Afrikan tähti on ehdottomasti paras.
 
 
 
Hirmu paljon lahjoja!
 
 
<3 Liibalaaba                                                                                                               
 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Malmö och Köpenhamn

Malmöstä ja Kööpenhaminasta palauduttu takasin kylmään Suomeen. Reissu oli ihana ja aika meni ihan liian nopeasti. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä muutama otos reissusta. 
 
 
Talvinen Malmö

Kööpenhaminasta löytyi uudet kengät kevääksi.

God Jul!

Terassillakin ehdimme piipahtamaan.


Kaunis Kööpenhamina
 
 
Niinkuin kuvistakin näkyy sekä Malmö, että Kööpenhamina molemmat ovat hyvin kauniita kaupunkeja. Ensi keväänä takaisin katsomaan miltä kaupungit näyttävät ilman lunta.
 
 
 
<3 Liibalaaba                                                                                             
 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Köpenhamn och Malmö här kommer jag!


 Kuulun niihin ihmisiin jotka rakastavat joulua ylikaiken. Aloitan joululaulujen kuuntelemisen jo syksyllä ja ensimmäiset pikkujoulutkin vietimme ystävieni kanssa syyskuun lopulla. Kuusenkin ehdin jo hankkia pieneen yksiööni marraskuun loppussa.

Joulussa ehdottomasti yksi parhaimmista asioista on toisen ilahduttaminen. Lähetän itsetehdyt joulukortit ja ostan lahjoja ystävilleni ja perheeelleni.
Lahjoista suurin osa onkin jo hankittu, mutta huomenna olisi tarkoitus vielä lähteä viimeiset lahjat hankkimaan Kööpenhaminasta.



Lähden parhaan ystäväni luo Malmöseen
lomalle. Olen odottanut tätä reissua jo pitkään. En ole vielä ehtinyt vierailla ystäväni luona ja odotan, että pääsen näkemään millainen on hänen "uusi elämänsä" Ruotsissa. Lisäksi rakastan matkustamista ja viimeisestä reissusta on jo kulunut muutama kuukausi. Se tunne kun suuntaa kera matkalaukun lentokentälle on ihana. Matkaa odotan myös sen takia, koska en ole aikaisemmin käynyt Tanskassa, enkä siis nähnyt kuuluisaa Tivola tai Merenneito-patsasta! Joulua ihastelemaan, kulttuuria katsastamaan ja aikaa viettämään hyvässä seurassa, huippu loma siis tiedossa!



<3Liibalaaba